Volyymiripset tuovat lisäaikaa Leenan aamuihin

Ensimmäistä kertaa volyymiripsiä laitettaessa toimenpiteeseen kannattaa varata kunnolla aikaa parhaan lopputuloksen varmistamiseksi. Leena oli yllättynyt siitä, miten nopeasti yli kaksituntinen hoitotuolissa kului. ”Asiantuntevan hoidon lisäksi ympäristö oli viihtyisä ja rentouttava”.

Toimintaterapeutiksi opiskeleva Leena sai aamuihinsa vartin verran lisäaikaa volyymiripsien ansiosta.

Arabianrannassa miehensä kanssa asuva 51-vuotias Leena meikkaa “laiskanlaisesti ja vähän pakosta”. Päivittäiset meikkirutiinit ovat lähinnä ripsiväri ja poskipuna – ja tuntuu, että niidenkin sutimiseen kuluu liikaa aikaa. Siksi mahdollisuus kokeilla volyymiripsiä Neiti-Ihmisen Testineitinä kiinnosti.

“Näitä ripsiä ei tarvitse laittaa aamulla kuntoon. On ihana ajatus nukkua kiireisenä kouluaamuna 15 minuuttia pidempään”, sanoo Leena. “Nimestään huolimatta volyymiripset näyttävät tosi luonnollisilta”, hän jatkaa. Leenan toiveena oli saada aikuiselle naiselle sopivat luonnolliset ripset ja hän jännittikin enemmän lopputulosta kuin itse toimenpidettä. “Vähän mietin, että ovatko ripset kuitenkin tekoripsimäiset: ei. Terhi osasi valita minulle sopivat pituudet ja kaarevuudet luonnollisiin ripsiin.”

Leena harrastaa monipuolisesti kuntoliikuntaa ja volyymiripset ovatkin mainio valinta ahkerasti ulkoilevalle. Volyymiripset eivät kaipaa ripsiväriä, joka helposti tuhraantuu tuulessa ja tuiskussa ja ne ovat salonkikelpoiset sellaisenaan myös toiseen Leenan lempiharrastukseen, teatteriin.

“Terhi oli hoitajana asiantunteva, teki tarkkaa työtä ja lopputuloksesta tuli heti kehuja mieheltä ja ystäviltä”, kertoo uudesta ripsilookistaan iloitseva Leena. Ripsiä kannattaa hoitaa kotona hellällä vesipesulla, harjaamisella ja mahdollisen meikin puhdistamisella öljyttömillä putsareilla. “Tärkeää oli, ettei ripsiä kastele ensimmäiseen 24 tuntiin, eli ei Titanicin katsomista tai poikaystävän kanssa riitelemistä vuorokauteen”, Leena nauraa.

Samankaltaiset artikkelit