Terveys on pääasia – mutta tiesitkö, että se alkaa jaloista? Jalkojen terveys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiisi.

Aikanaan sodat voitettiin kuivilla sukilla ja terveillä jaloilla. Tänä päivänä voimme jaloista hyvin huolehtimalla ehkäistä monen vaivan syntymisen ja parantaa elämänlaatuamme. Terveet ja hyvinvoivat jalat virkistävät koko ihmisen!

Jalkahoito ei ole koskaan vain kosmeettinen toimenpide, vaan jalat hoidetaan yksilöllisesti, jokaisen erityistarpeet huomioiden. Hoidosta nauttivat kaikenikäiset: teinit, nuoret, aikuiset ja seniori-ikäiset. Osalle meistä, esimerkiksi diabeetikoille, jalkojen terveys on elintärkeää. Jalkahoito on takuuvarmasti hyvä lahjavinkki kaikenikäisille!

SKY-Kosmetologi pystyy hoitamaan haastavammatkin jalat hyvin kokonaisvaltaisesti ja perusteellisesti. Kosmetologi poistaa kovettumat, känsät ja halkeamat ja voi tarvittaessa ohentaa paksuuntunutta kynttä. Jos sinulla on kuitenkin vakavia terveydellisiä ongelmia tai jalat vaativat terveydenhuollollista hoitoa ja sinulla on esimerkiksi vaikea kynsi -tai jalkasieni olethan yhteydessä lääkäriisi ensisijaisesti. Liikkeeseemme on esteetön kulku, mutta huomioithan, että jos sinulla on liikkumisvaikeuksia, hoitotuolille pitäisi päästä nousemaan itse pieni matka, otathan tällöin avustajan mukaan tai valitset palveluntarjoajan kuka tekee esimerkiksi kotikäyntejä, autamme parhaamme mukaan mutta meillä ei ole esimerkiksi mahdollisuutta nostaa asiakasta hoitotuolille. Kiitos huomaavaisuudestasi!

Käytämme jalkahoidoissa Camillenin sekä Iloiset Varpaat -ammattituotteita. Meiltä saat kotihoitoon myös ostettua tuotteita.

Jumalaiset jalat -jalkahoidot – hinnasto

Jumalaiset jalat -jalkahoito
Paljon kovettumia, halkeamia ja kynsissäkin tekemistä esim. ohennettavaa lyhentämisen lisäksi? Valitse silloin tämä hoito! Kylvetys, kovettumien poisto, kynsien & kynsinauhojen hoito sekä ihana jalkahieronta. Perusteellinen jalkahoito, jossa hoidetaan jalkojen iho ja kynnet kuntoon. Lakkaus lisäpalveluna.
89 € – 75-90 min

Jumalaiset jalat -pedikyyri
Jaloissa hieman kovettumia ja kynnet vaatii vain siistimistä? Silloin tämä hoito on oikea valinta!
Perusteellinen pedikyyri, missä hoidetaan jalkojen iho ja kynnet kuntoon. Kylvetys, kovettumien poisto, kynsien ja kynsinauhojen hoito sekä ihana jalkojen hieronta. Lakkaus lisäpalveluna.
75 € – 60 min

Jumalaiset jalat -minipedikyyri
Pikaisempi pedikyyri, kun jaloissa ei ole juurikaan tekemistä ja haluat vain pienen siistimisen vaikka sandaalikeliä varten. Lakkaus lisäpalveluna.
59 € – 45 min

Jumalaiset jalat – kynsien lyhennys
Kynsien lyhennys, kynsinauhojen siistiminen.
39 €
– 30 min

Jumalaiset jalat -spa-pedikyyri
Hoito aloitetaan rentouttavalla jalkakylvyllä ja kuorinnalla, sen jälkeen hoidetaan jalkojen iho ja kynnet ja kynsinauhat lyhennetään, muotoillaan ja siistitään, kynnet lakataan (lakkapullon saat omaksi), jonka jälkeen naamio jaloille sekä hemmotteleva pitkä jalkojen hieronta. Täydellinen lahjaidea!
108 € – 90 min

Jumalaiset jalat -jalkahieronta
Nauti spa-tunnelmasta ja hemmottele itseäsi. Jalkakylpy, kuorinta sekä jalkapohjien ja säärten hieronta.
49 € – 45 min

Geelilakkaus varpaille:
54 €, 45-60 min

Geelilakkaus jalkahoidon yhteydessä
29 €

Geelilakan poisto
34 €, jalkahoidon yhteydessä 12 €

Lakkaus lisäpalveluna (saat lakan omaksi)
12 €